Olen viime aikoina tajunnut tykkääväni sittenkin klassisesta musiikista. En niitä kuluneista vingutuksista joita on ylikäytetty vaippamainoksissa ja typerissä koko perheen elokuvissa ja joihin olen täten täydellisen kyllästynyt, vaan MINUN maailmani klassisesta: pelimusiikeista.
Olen pitänyt itseäni "musiikin kuuntelijana" vasta jostain yläasteikäisestä, koska vasta silloin kiinnostuin "oikeasta" musiikista. Mutta pelimusiikeista olen pitänyt aina. Ikivanhoilla tietokoneilla kirjoitetut piipitykset heittävät minut toiseen maailmaan tehokkaammin kuin kenenkään mestarikitaristin rämpyttämä soolo tai viisikymppisen hevarin vuosien hioma ääni.
"Oikea" musiikki vain ei käy lähelläkään sitä mitä saan irti vaikkapa DOOMin biiseistä. 90% musiikista mitä tulee vastaan on minulle tuhat kertaa ennenkin kuultua rämppäystä. Kitara kuulostaa aina kitaralta ja rummut rummuilta vaikka kuinka hyvin osaisi soittaa. Eikä trance, darkwave tai muu pöristyskään pääse samaan. Enkä toisaalta ole törmännyt vielä yhteenkään chiptune-bändiin joka kuulostaisi yhtä hyvältä. Mutta sen kohdalla syynä on luultavasti etten ole vain vielä etsinyt tarpeeksi, asia jonka tulen korjaamaan.
Osittain kyseessä on varmasti nostalgia-arvo. Nämä ovat kappaleita joiden parissa olen ammuskellut helvetin demoneita ja räjäyttänyt kaverini avaruusaluksia. Mutta jos ne olisivat alkujaankin olleet tylsää rämpytystä, ei aikakaan olisi kullannut niitä.
En tiedä. En osaa analysoida musiikkia. Kuten niin monen muunkin asian kohdalla, minä ainoastaan tiedän mistä pidän.
Ja vielä toinenkin kappale Wingsistä. Pillahdin itkuun kun kuulin tämän ensimmäistä kertaa vuosien jälkeen:
Exhumedin(yhdysvalloissa Powerslave) soundtrack oli kaukana perinteisestä pelimusasta, mutta upeaa yhtä kaikki.
Ja tässä kappale jonka voisi soittaa hautajaisissani. :) (0:35 eteenpäin.)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mikko tässä moi! Pakko kommentoida taas.
VastaaPoistaPelimusiikit on värittäneet mun musiikinkuunteluhistoriaa ihan alusta lähtien, ja ne on edelleenkin varsin lähellä mun sydäntäni. NES-ajan, ja ehkä vielä vähän enemmän Sega Megadrive -ajan biisit vie mut jonnekin todella kauas kauniisiin lapsuusmuistoihin. Mulle kovia juttuja: Mariot, Duck Talesit, Turtlesit, Tetris, Zeldat, Sonicit, Battletoads. Ois noita varmasti lisääkin, mutten just nyt aamuseiskalta muista. :D
Toisaalta tykkään kyllä myös uudemmista pelimuusikoista. Kaikista rakkain on pitkään ollut, ja on edelleenkin, Akira Yamaokan Silent Hill -musat, etenkin kaikkien aikojen suurin pelimusiikillinen rakkauteni, Silent Hill 2. Toinen kova on Jeremy Soulen tehtailema Morrowindin soundtrack. Morrowindin tunnari vie mut ihan joka kerta takaisin niihin ihanan salaperäisiin ja vieraisiin Elder Scrollsin maailmoihin, vaikken koko peliä oo aktiivisesti pelannut moneen vuoteen. :)
Sit on tietty aina myös esim. Diablojen, Starcraftin ja vaikka Falloutien (vaikka ne onkin lähinnä ambient-huminaa) musiikit. Mun mielestä on tyhmää sanoa että pelimusiikit ei ois "oikeeta" musaa. Kyllä jotkut Nintendon muusikot (no ainakin se about ainoo eli Koji Kondo) väänsi sillä todella rajoitetulla raudalla yllättävänkin monipuolisia sävellyksiä! Ja nykyään kun teknologia ei oo este, niin kyllähän pelimusiikeihin panostetaan mun nähdäkseni ihan yhtä paljon kun elokuvien musiikeihin. Esimerkiksi Red Dead Redemptionin (viimeisin peli jota oon pelannut jonka soundtrack oikein säväytti) sävellykset on hienoja, ja osataan vielä juuri oikeissa kohdissa vetäistä sopiva "oikea" biisi soimaan. Perkele, en koskaan tiennyt että tykkäisin Jose Gonzalesista, mutta Red Deadissa sen biisit toimii loistavasti!
Ah, emmä viitti enempää kirjoittaa. Mutta tosiaan, pelimusiikki on hyvin lähellä mun sydäntäni, hyvä että joku muu tuntee samoin. :)
Sega Megadrive on omasta mielestäni ehkä parhaita alustoja pelimusiikeille. Playstationilla pystyi jo soittamaan mitä tahansa, mutta vanhoilla konsoleilla oli paljon rajoitetummin äänikanavia käytössä.
VastaaPoista16-bittiset konsolit ovat muutenkin suosikkejani. Inhoan 2000-luvun kaksiulotteisia pelejä joissa grafiikka on joko kolmiulotteisen näköistä tai siloitellun sarjakuvamaista. 2d:n pitää olla karkeaa ja tuhruista tyyliin Streets of Rage ja Sonicit!
(mutta nyt harhaudun aiheesta)
Akira Yamaokan sävellykset ovat erinomaisia, itsekin pidän. Samoin Fallouteista.
Morrowindiin minulla on vielä pelinä niin ristiriitainen suhde etten osaa sanoa mitä tunteita musiikki minussa herättää. Olen yrittänyt sitkeästi päästä peliin sisään koska se vaikuttaa niin mielenkiintoiselta, mutta turhaudun aina johonki pikkujuttuihin ja peli jää taas viikkokausiksi hyllyyn. :/